Mikä on paras tapa harjoitella kriisiviestintää?

Minulta kysyttiin, mikä olisi paras tapa harjoitella kriisiviestintää, kun ottaa huomioon nykyisen monimutkaisen, digitalisoituneen ja verkottoituneen maailman?

Vastaus on erittäin yksinkertainen.

Paras tapa harjoitella kriisiviestintää on elää mukana siinä monimutkaisessa digimaailmassa ja oppia ymmärtämään sitä ihan normaalissa arjessa. Johtajalle paras tapa oppia johtamaan viestintää kriisissä on opetella tekemään viestintää osana omaa työtään ilman kriisiä.

Jos ei ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten maailma nykyään toimii, ei siihen ehdi enää kriisin koittaessa perehtyä. Jos ei normaalissa arjessa viestintä kiinnosta, on myöhäistä alkaa kiinnostua siitä kun kriisi koittaa.

Kriisissä ei nimittäin mikään osaaminen synny itsestään. Jos et ole kärryillä normaalielämässä, putoat taatusti niiltä lopullisesti kun tilanne tiukkenee. Viestintä tai sen johtaminen nykyisessä monikanavaisessa verkostoituneessa ja nopealla sykkeellä elävässä maailmassamme ei ole juttu, jonka voi opetella kahden päivän valmiusharjoituksessa tai ymmärtää kuuntelemalla tunnin luennon. Muuttuvassa maailmassa osaa toimia, kun toimii siellä muuttuvassa maailmassa. Ihan säännöllisesti ja joka päivä, osana omaa arkea.

Tiedän useitakin tapauksia, joissa organisaation työntekijät ovat käynnistäneet kriisitilanteessa viestinnän ilman että sitä johtaa kukaan. Kyseessä on ollut pakkorako. Organisaation johtoporrasta ei ole kiinnostanut perehtyä viestinnän johtamiseen silloin kun siihen olisi ollut aikaa. Kriisin koittaessa ollut aivan liian myöhäistä alkaa heitä asiaan alusta asti perehdyttämään. Osalla työntekijöistä on ollut uskallusta toimia periaatteella ”on helpompaa saada anteeksi kuin lupa” tilanteessa, jossa he ovat ymmärtäneet että hiljaisuus juuri nyt on iso virhe. Jos tällaista uskallusta ei henkilöstöstä löydy, jää kriisiviestintä tekemättä kokonaan mikäli johtaja ei sitä ymmärrä johtaa.

Kriisiin harjoitellaan tehokkaimmin olemalla vahvoja normaalissa elämässä. Jos jo normaalissa elämässä ollaan pudottu kärryiltä, ei sinne kipuaminen kriisin koittaessa enää onnistu.

Toimimalla aktiivisesti monikanavaisessa digitaalisessa maailmassa organisaatio ja sen johto mahdollistavat kyvyn tehokkaaseen toimintaan siellä myös kriisin aikana. Luottamus ja läsnäolo luodaan tavallisessa arjessa. Kansalaiset ja yhteistyökumppanit voivat luottaa siihen että tieto kulkee ja viestintä toimii, kun se toimii normaalissa arjessa hyvin. Jos se ei toimi tavallisessa arjessakaan, miten se voisi kriisin aikana yhtäkkiä alkaa toimia?

Tehkää viestintää ihan joka päivä. Kehittykää, kiinnostukaa ja opetelkaa ihan tavallisina päivinä. Ottakaa viestintä luontevaksi osaksi omaa työtä ihan kaikissa työtehtävissä. Samalla harjoittelette kaikista tehokkaimmin myös kriisiä varten.

The First One

Lähiömutsi –blogin Hanne kutsuu bloggaamista ”oman napanöyhdän kaiveluksi” (kannattaa muuten tsekata kyseinen blogi vaikka itse aihepiiri ei kiinnostaisikaan, hienosti tehtyä ammattimaista sisältöä täynnä).

Onhan se oletettavaa, että blogiinhan siinä jossain vaiheessa päädytään, jos ihminen on siunattu sellaisilla ominaisuuksilla kuin allekirjoittanut on. Kuten sillä, että minulta löytyy aina mielipide ihan kaikkeen. Joidenkin mielestä oikea, joidenkin väärä, mutta aina oma. Ja sillä, että pidän kirjoittamisesta hyvin paljon. Ja sillä, että työskentelen erittäin mielenkiintoisten ja ajankohtaisten aihepiirien parissa.

Eli blogiinhan tässä sitten päädyttiin.

Nyt alkavassa blogissa on tarkoitus jatkossa käsitellä viestintään, kriisiviestintään ja sosiaaliseen mediaan liittyviä aihepiirejä. Tällä hetkellä makustelen esimerkiksi sellaisia teemoja kuin luottamus, läsnäolo, tarina, osallistaminen, henkilöbrändäys, työntekijälähettilyys ja vaikuttavuus. Ainakin näistä aiheista lisää tiedossa jatkossa.

Kun viestinnästä puhutaan, tulee varmaankin käsiteltyä pakostakin myös johtamista. Itseäni paljon kiinnostava teema on myös työn tekemisen murros ja tulevaisuus, joten siitäkin tulee varmasti kirjoitettua. Kiinnostavia asioita ovat myös järjestöviestintä ja koulutuksellisuus – kuten verkko-opetus – ja niihin olisi myös mukava päästä paneutumaan lisää.

Onhan siinä jo aikamoinen kasa napanöyhtää kaiveltavaksi, näin aluksi.

Tervetuloa mukaan kaivelemaan. Yhdessä olemme aina enemmän.